Villivihanneksia omasta puutarhasta

Taas kerran villivihannes asia valtaa palstatilaa lehdissä ja mikäs sen parempaa. Uusimmassa Glorian Ruoka & Viini-lehdessä oli haastateltu erästä kokkia joka puolesta puhuu villivihanneksien puolesta Briteissä vietettyjen vuosien jälkeen. Hän kaipaili kovin merikaalia ja nyt nostankin käden pystyyn. Meillä sitä kasvaa ja oikeaa satoa saadaan ensi vuonna kunnolla. Tosin ihan viljellyssä muodossa, mutta kuitenkin :)



Vuosikymmeniä villivihanneksista ja luomuviljelystä on puhunut myös Ulla Lehtonen. Muistan opiskeluaikana katselleeni hänen tekemiään videoita joissa kerätään villivihanneksia ja valmistetaan niistä ruokaa. Kyseisen kirjailijan kirjat ovat aivan loistavia opuksia, suosittelen lämpimästi.



Pihallamme haahuilleena olen löytänyt useampaakin syötävää kasvia, mutta en ole tohtinut niitä vielä maistaa. Tosin kuusenkerkistä valmistin mitä mainiointa hyytelöä ja simaa joka odottaa maistiasia vielä jääkaapissa. Salaattiin ja teeaineeksi pihaltamme löytyisi siankärsämöä, villivadelman versoja, mansikanlehtiä, maitohorsmaa, mustaherukanlehtiä, vuohenputkea, voikukkaa ja nokkosta. Tässäkin taitaa olla vain osa siitä mitä pihallamme oikeasti kasvaa.




Syksyllä sitten saadaan(toivottavasti) satoa vadelmasta, pihlajanmarjoista, mustikoista, puolukasta ja erilaisista sienistä. Koivikkomme kuulemma pursuaa kanttarellejä syksyllä, tosin saa nähdä meneekö kaikki hevosemme suuhun kun tuleva hevoshaka on suunnitteilla alakoivikkoon.



Vaikka mieleni on täysin hyvä tällä hetkellä olen erittäin katkera Kekkilän viljelyseoksen takia. Kerroin jo aiemmin keväällä kuinka kaikki tomaatin, munakoison(vielä sen kauniin punakirjavan) ja latva-artisokan taimet kuolivat valkeiden matojen takia. Nyt vasta kiukku nousi eilen kun huomasin, että tarkoin vaalimamme persikkapuu kärsii samoista madoista ruukussaan. Vaikka vannon luomuviljelyn nimeen, on otettava kova kovaa vastaan ja haettava jotain myrkkyä joka pelastaa rakkaan persikkamme.