13.6.2011

Vettä!



Vihdoin taivas sai pilvipeitteen ja lämpötila laski mukavan viileäksi. Ja nyt tihuttaa vettä. HIENOA!

Olen ollut taas flunssan nujertamana sängynpohjalla ja lukenut läpi kasan kirjoja. Tylsää maata sisällä kun tietää, että ulkona olisi miljoona asiaa jotka pitäisi tehdä. No, onneksi omistan ihanan miehen joka tekee kun töiltään ehtii. Pitsipuntit sai viime viikolla pienen pihatarhan siis sellaisen ranskalaisen parvekkeen. Toimii hyvin ja saatiin kunnon tuuletus samalla kanalaan.

Perheemme on (taas) kasvanut muutamalla ankalla ja kanalla. Ja tietysti paistikukoilla.Niilo ankka rakastui Annaan ja Ingridiin ihan täysin ja nyt pitäisi tytöille tehdä takit, etteivät ihan kaljuiksi muutu Niilon rakkauden tuoksinnassa. Liisaksi nimetty kaunis hunajan värinen kana ja Kielo harmaalla splash-värityksellä otettiin iloisin mieliin joukkoon ja kanojen määrä on nyt 13kpl. Lisäksi rakastuin täysin mäyrä värityksen suomenlampaisiin, TAHTOO MEILLEKIN! Sellaiset uuhet on siis seuraava ostos meille, tosin mies puhui, että jos haettaisiin ruotsin puolelta seuraponi tuolle ruunarupsukalle. Tiedä sitten :)



Kasvimaalle levitin tänään buranan voimalla lannoitteet kun arvasin, että rupeaa satamaan. Muuta ei sitten tänään enää tehdä kun ei vain jaksa.Yrtit kasvaa hyvin ruukuissa, amppelikurkusta saa poimia satoa ihan pian ja tomaatin, chilien, munakoisijen, kurpitsoiden ja avomaankurkkujen reippaat taimet odottavat istutusta. Maisseja tosin ei voi unohtaa koska niiden siemenet iti kaikki eli n.90kpl:D

Linssiluteen virkaa meillä hoitaa butt-kalkkuna Herra Huu ja Tyrnäväläistä maatiaskana kantaa edustaa omakasvatti Trio Mansikka.

8.6.2011

Helteen keskellä

Asiahan on niin, että pidän viileämmästä ilmasta kuin +28astetta varjossa aamulla. Huoh, aivot sulaa, ei jaksa tehdä mitään ja kasveja saa kastella aamusta iltaan. Eli en tykkää. Saisiko sellaisen +20astetta ja iltaisin sadetta?

Surkeiden sattumusten sarja, kasvihuoneprojekti on jäissä. Mikään ei mene putkeen ja niin edelleen. Ettei sitten oltaisi vallan tekemättä mitään rakentuu kanoille, ankoille ja muille siipiveikoille tarhoja. Lisäksi tämä helle ajaa meidät alakertaan nukkumaan ja yläkerrassa alkaa lattianmaalaus urakka. Ihanaa puolihimmeän valkoista makuuhuoneeseen ja työhuoneeseen.

Kasvimaalla kasvaa kohisten härkäpavut, punajuuret, tilli, porkkana, sipulit ja muut. Kirpat söi melkein kaikki retiisit:(

Hedelmätarhaa on uusittu muutamalla uudella omenapuulla(Pekka, Talvikki, Såvstaholm ja Tallinan päärynäomena), Tohtorin Päärynä muutti etupihalle ja kirsikkatarhaan saatiin Leningradin Musta ja Viljadin keltainen- makeakirsikat. Muita ostoksia on lajikkeeton aitoviiniköynnös, mustaherukka Mikael, Viherherukka Venny ja karhunvadelma Sonja. Eli onhan tässä taas kaikkea:)

Ihana, herkullinen vinkki vielä loppuun. Tyhjennän pakastinta urakalla marjoista ja ihana välipala on tehosekoittimessa sekaisin laitetut marjat ja ripaus ruokosokeria. Voi laimentaa vaikka sodastream vedellä tai juoda sellaisenaan.