31.7.2010

Elokuun alku-syksyn alku


Taas on minun viralliset kesäkuukaudet hujahtaneet ohi ihan mahdotonta vauhtia. Lämmintä on ollut ja sadetta on kaivannut kasvit ja minä. Nyt alkaa minulle syksy. Viljapellot alkaa tuoksumaan iltaisin, sienet putkahtelevät sammalesta, omenat kypsyvät ja kasvimaalta ja hedelmätarhasta alkaa saada kunnolla satoa.

Asia josta olen hyvin ylpeä. Kurpitsamaalla kasvaa 5 isoa kurpitsan pallukkaa. Siis niitä kauniita keltaisia. Toivotaan,että lämpöiset kelit jatkuisivat vielä pitkään ja saan kurpitsani suuriksi ja muhkeiksi. Ihan satakiloisia niistä ei (vieläkään) tullut,mutta kyllä pienemmätkin kelpaa. Kuvassa ei ole tämän vuoden kurpitsa vaan kuva on otettu vuonna 2008.

Talossa on tapahtut pieniä ja meille suuria muutoksia. Yläkertaan menevässä tilassa kummitteli ennen nalleboordi joka ei vain sopinut tuohon tilaan yhtään. Nyt vihdoin löysimme värisilmästä tarjouksella hillityn,kauniin ja täydellisen majakkaboordin :)

26.7.2010

Uudistunut blogi

Nimi vaihtui,samoin juttujen laajuus. Toivottavasti viihdyt jatkossakin mukana.

Kamerasta on muutossa kadonnut paristolaturi ja toivonkin,että ne jossain vaiheessa löytyvät,että saan omia kuvia nähtäväksi.

Puutarhassa kasvit kasvaa kuivuudesta huolimatta kohtuullisesti ja sisällä sisustus alkaa saada omia pikkujuttuja. Enää tämä ei tunnu kesämökiltä.

Perhettämme on sulostuttanut kissanpentu Urho Puuma muutaman viikon ajan ja meno pikkukaverilla vain kiihtyy. Kovassa harkinnassa on myös ponin kaveri,lammas vai shetlanninponi? No,aika näyttää,toivottavasti.

Keittössä on säilötty 6k avomaankurkkuja herkkukurkuiksi ja kurkkusalaatiksi,hieman habanerolla maustettua paprikaa ja pakastimeen kiikutettu mustikkaa ja punaherukkaa talven varalle.

Kesäpäivän jatkoa kaikille lukijoille!

2.7.2010

Kesä kuulumisia

Kuukausi vierähtänyt hirveää vauhtia ja muuttopuuhissa on mennyt enemmän aikaa kuin olisi pitänyt.

Piha näyttää tätä nykyä viidakolta ja joka nurkasta puskee jotakin kaunista esiin. Jo yli kuukauden kukkineen särkyneen sydämen alta paljastui kerrottu kukkainen vaaleanpunainen ruusu. Tien puolelta punainen robusta-ruusu.

Kasvimaalla rehottaa vain kurpitsa, terassilta saamme hieman chiliä ja tomaatteja.

Ah tätä ihanaa kesää:)