31.3.2010

Kevään ensiherkut

Kuva: http://www.helsinki.fi/~pkouki/plantaasi/Kuvat_2005/raparperi0505.JPG


Rakastan kevään ensimmäisiä kasviksia ja muita kasvimaan herkkuja. Nyt kehoani lepytellään talven jälkeen kevätsipulilla. Laitan tuota melkein joka ruokaan ja hyvää on!


Toinen rakkauteni muutaman vuoden takaa on vihreätankoparsa. Kotimaista on hyvin harvoin saatavilla ja omaa parsamaata ei (vielä) ole joten joudun tyytymään ulkolaisiin. Jamie Oliverin ohjeella tehtiin viime viikonloppuna pekoniin käärittyjä ja uunissa paahdettuja parsasotilaita,suosittelen. Kotimaisia en esikeittäisi,mutta nämä ulkolaiset kyllä keitän nopeasti.


Sitten hapokas jokapaikan höylä. Raparperi. Kun lumet antavat periksi laitan raparperipenkin päälle harson ja kasvustolle kottikärryllisen kompostoitua ponin kakkaa lannoitteeksi ja odotan satoa. Siitä tehdään inkiväärin ja limen kanssa mehua, piirakkaa rahkapäälisellä, wokkeihin lisukkeeksi, pakkaseen säilötään talven varaksi paloja, että saadaan mansikan kanssa hilloketta ja piirakkaa myös talvella.


Myös nokkonen pienissä määrin kuuluu meidän kevääseen. Ihanat nokkosletut kuuluvat kevääseen ja ne syödään maalla kevätauringossa.


Mitä ovat teidän kevätherkut?

27.3.2010

Ihanat magnoliat








Eilen postiluukusta tipahti Kotipuutarha-lehti jossa esiteltiin magnolioita. Viime kesänä töissä tuoksuttelin 'Leonard Messel':iä ja rakkauteni kyseiseen kasviin oli selvä (kuva 3,ww.deeproot.co.uk/photo/images/Magnolia%20x%20loebneri%20%27Leonard%20Messel%27.jpg ) 'Wada's Memory' on lehden kuvassa edukseen esiintynyt valkokukkainen magnolia ja tälläisenkin voisin puutarhaani ottaa asumaa. (Kuva 2, http://www.burncoose.co.uk/site/img/products/large/magnolia_Wadas_Memory.jpg )Keltakukkainen'Butterflies'(Kuva 1, http://farm4.static.flickr.com/3403/3346712324_5ecf46bd7b.jpg ) koristaisi myös kauniisti keväistä pihaa.
Tästä alkaakin sitten metsästyskausi kun puutarhamyymälät avaavat ovensa. Hattua nostan paikalliselle Säästö Pörssille, jonka valikoima kasveissa oli todella laaja ja erikoinen viime kesänä. Oli makeakirsikoita, tulppaanipuuta, magnolioita(myös kaikkia edellämainittuja joita en "raaskinut" ostaa...) Voi kun saisi sen oman talon jonka pihaan nuo voisi istuttaa ja odottaa kevättä ihan uusin ajatuksin.
Persikkapuu pääsi eilen uuteen ruukkuun asumaan ja lannoitteeksi laitoin oman ponin kakkaa. Jos se ei nyt kasva niin sitten saa olla kasvamatta.
Lintubongauksien kausi on alkanut. Näimme talon etsintä reissulla meren rannalla neljä harmaahaikaraa ja talomme pihassa useamman mustarastas uroksen ja kolme joutsenta lensi talon yli. Kevät tulee sittenkin!
Mukavaa viikonlopun jatkoa lukijoille!
30.3.2010 Tein sitten tilauksen 'Leonard Messel','Merril' ja 'Butterflies' magnolioista Kauppila Oy:sta hintaan 11€/kpl. Lisäksi persikka 'Maira' ja aprikoosi 'Rusoposki' houkuttelee 29,80€ hintaan.







25.3.2010

Kesähaaste




Vastaan Kuusirannan Emännän Kesä-käräjä haasteeseen näillä kesäkuvilla. Pahoittelut kuvien huonosta laadusta ja pienestä määrästä, tänään vaan jumittaa netti....

23.3.2010

Ne itää!

Kuvassa munakoiso 'Calliope' kuva http://www.gardencentre.co.uk/images/large/1692.jpg

Nyt on ensimmäiset sirkkalehdet tulleet mullanpinnalle. Tomaatit 'Black Russian', 'Voyage', 'Basinga', 'Green Sausage', Yellow Pear'. Munakoiso 'Calliope' on itänyt melkein 100%:sti. Lisäksi latva-artisokan terhakkaan taimet kurottelevat kohti valoa. Muutama päivä vielä niin pääsevät pois wc:n lämmöstä tupaan jossa lämpötila pysyttelee +18-20 asteen välillä.
Tomaateista 'Voyage' on Exotic Gardenin uutuus picnictomaatti ja 'Basinga' persikkatomaatti samalta yritykseltä.

Sitten 'Morbåcka' pelargonit. Nuo ihanan hempeät kaunottaret, jotka tällä hetkellä ovat niin rumia kuin pelakka vaan voi olla. Täytyy askarella niille pajusta tukitornit tai laittaa äiti asialle pajupunnonnan ammattilaisena.
Tänään saan Salon Terrasta lisää Kekkilän kasvuseosta ja voin vihdoinkin tuoda tallilla poninkakkaa persikalle joka odottaa innokkaasti uutta ruukkua ja kesää. Tosin kesä saa taas odottaa kun meillä sataa lunta. No, onneksi ehkä niin koska olen saanut töissä sormilleni kasvihuoneen pöydän ikävillä seurauksilla :(


Sormea parannellen toivotan lukijoille mukavaa tiistain jatkoa! Soma


16.3.2010

Jättikurpitsan kasvatus














Olen aina rakastanut kurpitsoita. Niiden muhkuja muotoja, värejä, tapaa kasvaa ja uskomattomia erilaisia muotoja. Kuitenkin olen yrityksistä huolimatta onnistunut kasvattamaan vain 20kg oranssin ihanuuden. Tänä vuonna laitan tavoitteeksi 50kg tai enemmän. Selatessani näitä kuvia taidan aloittaa ja yhden taimen kasvatuksen tänään!
http://www.porvoonkukkiajasidontaa.com/10.html Kyseisessä linkistä aukeaa suomenkieliset kasvatusohjeet.
Ja muutama englanninkielinen linkki vielä perään.
Lisää kuvia löytyy Googlesta vaikkapa hakusanoilla Giant pumpkins, dills atlantic giant, giant vegetables
Kuvat/Photos:
















15.3.2010

Kirsikankukkia

(kuva: http://www.nzplantpics.com/pics_trees/prunus_accolade_05.jpg )


Lueskelin tuossa saamaani Tregård & Blommor- lehteä 1/2010 ja silmiini osui valloittavan ihana kuva kukkivasta kirsikkapuusta. Lajikkeena tällä ruotsalaisella puulla oli 'Accolade' (kuvassa). Muutenkin kyseinen puutarha oli kuin karamelli. Eri värisiä atsaleoja ja alppiruusuja, kirsikoita, magnolia 'Merril'. Lisäksi sipulikukkia ja esikoita.
Mikäli saamme oman maatilan, lupaan käsi sydämellä istuttaa sinne kirsikoita, koristeomenoita jotka luovat keväällä ihanan tunnelman puutarhaan kukkiessaan.
Nyt sitten palataan haaveilemasta ja kerrotaan tämän aamun saldo. TTurveruukkuihin muuttivat latva-artisokan siemenet, munakoiso ja osa paprikoista. Vielä paperiruukkujen tekoa, että saan muutkin siemenet multaan.
Kaunista kevätpäivää toivottaa Soman Puutarhan väki

Aurinkoiset keväpäivät

Tuntuu taas haikealta, ihan samanlainen tunne kuin syksyn ensimmäinen hallayö tulee. Nyt suren talvea, tätä ihanaa puhdasta lunta, kirpakkaa pakkasta joka jäädyttää nenänpään. Sitä tunnetta kun seisot pimeässä ja taivaalta sataa lumihiutaleita. Koskakohan saamme nauttia samanlaisesta talvesta uudestaan myös eteläsuomessa?

Samalla talven vaihtuminen kevääksi tuo surua yhden koiramme vuoksi. Kun ensi syksynä viimeinen vaahteranlehti tipahtaa pihapuusta on pappamme aika muuttaa muille metsästysmaille. Kesä nautitaan yhdessä auringosta, mutta seuraavaa talvea papan ei tarvitse kipeine jalkoineen kestää. Haikeaa, ei sille voi mitään.

Mutta itketään sitten kun sen aika on ja nyt kerrotaan puutarhamme kuulumisia.

Hyötykasviyhdistyksen paketti saapui viime viikola ja oli täynnä kaikkea kivaa, mitä en edes muistanut tilanneeni :) Lisäksi paketissa oli metallinen minervapöllö, jonka pitäisi ensi kesäna karkoittaa rastaat ja hararakat mansikkamaalta. Nimitys harakoille tulee Cerald Durrelin kirjasta Eläimet ja muu kotiväkeni. Suosittelen lämpimästi kyseisen kirjailijan tuotantoa.

Chilin taimet pääsivät isompii ruukkuin myös viime viikolla ja saivat lannoitteet ruukkuun. Näillä eväillä pitäisi selvitä alkukesään asti.

Tällä viikolla kokeilen Hyötykasviyhdistyksen myymää ruukuntekijää ja kylvän niihin latva-artisokat, purjot, paprikat, sellerit, munakoisot ja erikoistomaatit.

Mainitsinkohan, että minun piti tilata Splendot Plantilta persikan ja muiden taimia, mutta jätän tänä vuonna kuitenkin väliin. Osa syynä oman maatilan puute, rahan puute ja talvisäilytyspaikan puute. Kuitenkin olemassa oleva persikka saa kohta uuden ison ruukun jonka raahasin Puutarhakeskus Jaakkolasta Forssasta kotiin. Pohjalle omaa pollen parasta kakkaa ja kunnon multaa niin johan alkaa lyyti kirjoittaa. Kukkii ihan mielettömästi tuo persikka tällä hetkellä.

Kohta on myös vuorossa yläkerran siivous,yök! Ok-talomme yläkerta on kylmätila ja tyhjillään. Asukkeina siellä on kärpäset ja vyöihrakuoriaiset jotka joka kevät saapuvat luoksemme alakertaan. Nyt kuitenkin ennakoimme ja imuroimme koko yläkerran puhtaaksi ENNEN lämpöisiä päiviä. Kokeillaan jos tehoaisi. Myös muurahaisansat pitää asentaa paikoilleen.

3.3.2010

Erikoisuuksia Ruotsista




Olen töissä selaillut ahkerasti Splendor Plant:in kuvastoa ja sieltä sitten matkaa ensi kuussa myös minulle taimia. Mikäli niitä vielä on jäljellä.






Olen opiskeluaikana mainnut, että haluan olla persikanviljelijä joten tuumasta toimeen ja lajikkeita valitsemaan. Täyttä kokeiluahan tämä on kun ei voi lajikkeiden mausta sanoa mitään ja kasvu suomen oloissakin on niin ja näin. Mutta rohkea rokan syö.

Kuvassa kasvaa Kauppilasta aikoinaan ostettu persikka joka tuottaa aivan mahtavan ihania hedelmiä. Edessä on keväällä ruukunvaihto ja lannoitus hevosenlannalla. Kasvi talvehtii anoppilassa ja siirtyy sieltä ulos kun hallayöt ovat ohitse.
Splendor Plantin tilauksessa pitäisi olla mukana omenalajikkeet 'Ingrid Marie', 'Jonagold' ja 'Gravenstein Röd'. Kokeilua kaikkien muiden paitsi viimeisen kohdalla. Viimeinen on ns. nollaomena joka on vertailukohteena kaikissa muissa lajikkeissa, ainakin viininvilmistusmaissa.
Päärynöistä haluan 'Clara Fris' ja 'Conference' lajikkeet.
Persikoista 'Mama Ross', 'Amsden', Red Haven' ja 'Riga'. Nämä mallikappaleet tulevat ruukkuihin ja talvetus tulee olemaan kasvihuoneessa tai kellarissa.
Lisäksi aprikoosi 'Nancy'.

Mansikoista himoitsen 'Maxim' lajiketta jota myy suomessa mm.Blomqvistin taimisto. Marjan pitäisi olla 80-100g!

Itselläni on raparpereistä vanhaa punaruotista lajiketta, 'Victoriaa' ja nyt tilaukseen menee 'Elmsfeuer' ja 'Svendborg Vinrabarber'.