23.2.2011

Opiskelemaan puutarha-alaa?

Hakuaika pian käsillä toisenasteen koulutuksiin ja ammattikorkeakouluihin.

Itse olen valmistunut vuonna 2008 Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksesta, Tuorlasta(Nykyinen Livia). Takana on myös hieman opintoja Hämeen ammatti-istituutin puolella Lepaalla.

Näytemaa on syksyisin UPEA,Tuorla


Nyt haaveissa olisi laittaa hakupaperit Hämeen ammattikorkeakouluun Lepaalle, suuntana hortonomi amk tutkinto työnohessa. En vain sitten tiedä riittääkö kaikkeen aika vaikka innostusta olisi. Tosin haluaisin syventää opintoja myös erikoisammattitutkinnoilla :)

Mutta suosittelen lämpimästi alanvaihtoa niille jotka sitä haaveilevat tai pohtivat vasta mitä tekisi elämässään peruskoulun jälkeen. Puutarhurina olo on ihanaa! Työllisyysnäkymät on kuitenkin hieman erilaiset kuin muilla aloilla sesonkiluonteen takia,mutta itse en ole (vielä)ollut ikinä työttömänä tällä alalla. Aikainen lintu madon nappaa!

Teknisentunneilla rakensimme luokan kanssa (4hlö) puuvessat omenatarhaan, Tuorla



Itse kokeilin välissä toista alaa opiskella,mutta minkä sitä voi kun puutarha-ala virtaa veressä. Se viimeinen omena kopsahti päähän maalla syksynä 2005 kun kerättiin punakaneleita täydessä hiljaisuudessa. Se,että voin tuottaa ihmisille puhdasta, kotimaista ruokaa joka on oikeasti hyvää on aivan mahtava tunne. Tosin palkka on mitä on.

Tuorlaa voin myös kehua maasta taivaisiin. Ihana opetus, Ihanat opettajat, loistava ruoka, paljon tutustumisretkiä viljelijöille... Tosin aika voi kullata osan muistoista, mutta ei sentään kaikkea.
Hakuajat vielä,linkitkin olisin laittanut mutta ne ei vain toimi,apua?
Hami Lepaa
Tuorla Hakuaika 28.2-18.3.2011
Lepaa AMK Hakuaika 7.3-12.4.2011

Tuorlassa voi myös tutustua emolehmätuotantoon

18.2.2011

Terveisiä Siperiasta

Siltä ainakin on tuntunut aamuisin kun pakkanen on ollut yli -30astetta. Onneksi päivisin paistaa aurinko ja luo lupauksia tulevasta keväästä.

Taimirintamalla on tapahtunut koulimista chilien,munakoisojen ja paprikoiden kanssa. Purjot jotka olivat pitkiä ja honteloita latvoin jo kertaalleen. Nään jo unia miten tongin kasvimaalla,tulisit jo kevät!

Eilen illalla katselin keittiön ikkunasta kun todella iso rusakko on saanut tyttöystävän ja yhdessä syövät auringonkukan siemeniä maasta. Herttaista vaikka sisälläni kiehuu noiden kahden tekemät tihutyöt. Ovat leikanneet mm.kirsikat, magnoliat ja syöneet kokonaan dodong-pihlajat!

Sisustusrintamalla tarttui keittiöön ihana yrttikappa Hemtex:istä. Valkoista kevyttä pellavaa ja ihanan hentoja yrttejä kuvioina. Uusia suunnitelmia on kovin pohdittu,mutta saa nähdä mitä niistä sitten toteutetaan:)

Saahan tässä vaiheessa jo haaveilla viileän lämpöisistä alkukesän illoista? Linnut laulaa ja istut saunan rappusilla juomassa kylmää puolukkamehua?